Poliittiset virkanimitykset historiaan

Poliittiset virkanimitykset historiaan

Suomessa on menneinä vuosikymmeninä, näihin päiviin asti, kunnallisiin virkoihin tehtävissä valinnoissa käytetty usein valintakriteerinä puolueen jäsenyyttä eli ”jäsenkirjaa”. Tämä käytäntö on lakiemme vastainen, sillä perustuslakimme 125 pykälän mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Poliittisia virkanimityksiä perustuslakimme ei tunne.

Näitä tehtäessä vedotaan siihen, että valinta kohdistetaan vain päteviin hakijoihin. Kuitenkin, kun tietoon on saatettu yleisesti, että kyseiseen paikkaan kelpuutetaan vain tietyn puolueen jäsenkirjan omaava hakija, eivät paikkaa hae kuin henkilöt, joilla tuo jäsenkirja on. Tällöin virkaa eivät kaikki hae, ja virkaan palkataan suurella todennäköisyydellä vähemmän pätevä – mutta ”sopiva” – kuin olisi ollut mahdollista ilman poliittisen virkanimityksen rajoituksia.

Myös Oulun nykyisessä hallinnossa on ainakin ylimmällä virkamiestasolla poliittisin perustein tehtyjä nimityksiä lähes kaikilla valtuustopuolueilla.

Me Oulun Perussuomalaisten valtuustoryhmä näemme, että tästä eteenpäin nämä käytännöt tulee lopettaa kaikissa virkanimityksissä. Kunnalliset virat tulee täyttää ammatillisen pätevyyden perusteella, eikä hakijoiden mahdollisilla puoluepoliittisilla suuntautumisilla saa olla vaikutusta valintaprosessiin. Luottamuselimet ja valtuusto valitkoon pätevimmän.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa