Haapajärven Perussuomalaisilta oikaisuvaatimus vaalilautakunnista

Haapajärven Perussuomalaiset ry on jättänyt Haapajärven kaupunginhallitukselle oikaisuvaatimuksen koskien EU-vaalien vaalilautakuntien täyttämistä, jossa puolueelle on tarjottu murusina pöydältä vain yksi varajäsenen paikka.

Arkistokuvassa Viitala oikealla vierellään Jokilaaksojen Perussuomalaisten puheenjohtaja Matti Pinola ja varakansanedustaja Juha Liukkonen.

”Haapajärvellä syntynyt oikaisuvaatimus on yksi osatekijä puolueen terästäytymisessä vaalilautakunta-asioissa”, toteaa PS-järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi.

– Olemme havainneet erityisesti valtapuolue keskustan rohmunneen haltuunsa vaalilain mukaan muille kuuluvia vaalilautakuntapaikkoja pitkin työaluettani Pohjois- ja Itä-Suomessa.

Kuusamossa kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen PS-jäsenenä toimiva Kortesalmi kertoo esimerkin omasta kotikunnastaan.

– Viime kuntavaalien alla jouduimme tekemään täällä asiasta oikaisuvaatimuksen. Ja myösnyt, vaikka meillä on kaksi paikkaa kaupunginhallituksessa, muutettiin vaatimustemme mukaista pohjaesitystä yllättäen kesken kaupunginhallituksen kokousta siten, että Perussuomalaisilta olisi riisuttu pois paikka vaalitoimikunnasta. Sitkeän väännön jälkeen saimme pidettyä puolemme.

Kortesalmi muistuttaa puolueen paikallisyhdistyksiä siitä, että niiden on tehtävä kunnanhallituksille esitykset omista edustajistansa vaalilautakuntiin.

– Fiksuimmat kunnat pyytävät eri puolueiden paikallisyhdistyksiltä esityksiä vaalilautakuntien jäsenistä. Järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi teroittaa edelleen sitä, että vaalilautakunnat tulevat taas tulevan vuodenvaihteen aikana uuteen käsittelyyn, tällä kertaa eduskuntavaalien tiimoilta.

Kirjoitettu 13.3.2014

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa